Eliisa Sorvali
Kuvataiteilija, kuvataideopettaja, yhteisötaiteilija

Portfolio


Tietoa


Eliisa Sorvali ent. Suominen (1977) Asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän valmistui Kuvataideakatemiasta maalaustaiteen osastolta vuonna 2006 kuvataiteilijaksi ja vietti puoli vuotta opiskelujen aikana vaihto-oppilaana Budapestin taideakatemiassa. Hän opiskeli taideopettajan töiden ohella kuvataideopettajaksi Aalto-yliopistosta Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelmasta ja valmistui vuonna 2014. Eliisa Sorvali on osallistunut lukuisiin eri näyttelyihin suomessa ja ulkomailla. Hän työskentelee usein monilla eri kuvantekemisen tekniikoilla ja yhdistelee mielellään vanhaa ja uutta. Esimerkiksi teossarjasta nimeltä: Matkamuisto. Eliisa omistaa kattavan kokoelman vanhoja postikortteja, joista hän leikkaamalla ja yhdistelemällä kollaasinomaisesti poimii elementtejä, jotka yhdistettäessään kertovat uutta tarinaa. Ideana on kuvata muistojen kerroksellisuutta. Tarkoituksena on luoda matkamuistoesine kuvaamaan paikkaa jota ei ole olemassa, esine joka on yhtä aikaa sekä absurdi että todentuntuinen. Jokaisessa teoksessa kiteytyy kerroksellinen fiktiivinen muisto, joka koostuu kuvitteellisen matkaajan kokemuksista ja unelmista. Teosten pohjana ei ole kuviteltu henkilö vaan tavoitteena on yhteisöllisten ja henkilökohtaisten fantasioiden ja odotusten yhdistäminen. Hyvin konkreettisella tasolla työt pohjaavat kollektiivisiin muistoihin, materiaali on kerätty tuntemiltani ja tuntemattomilta ihmisiltä läheltä ja kaukaa.

Kaksi tekstiä näyttelystäni Valokuvagalleria Hippolytestä:

"Eliisa Suominen leikkaa kollaaseja vanhoista postikorteista ja upottaa ne paksuun epoksihartsiin. Sekoittaessaan aiheita, paikkoja ja mittakaavoja sekä uhmatessaan perspektiivioppeja hänen ”Matkamuistonsa” muistuttavat maailman kokemisen moniulotteisuudesta ja kerroksellisuudesta."

Timo Valjakka, Helsingin Sanomissa katkelma jutusta ”Tapahtumia on kuvassa ja etenkin sen ulkopuolella” 28.07.2008

Eliisa Suominen on oppinut tuntemaan maailman kaikki nähtävyydet argeologian kaltaisessa työssään. Hän yhdistää yksityisen ja julkisen kolmiuloitteisissa miniatyyrimaisemissaan.

Kirjoittanut Valokuvagalleria Hippolyten näyttelykatalogiin kuraattori ja taiteilija Heta Kuchka.

Yhteisötaide